Gabriel Wilenius osti vuonna 1832 Naantalin merenrannalta Mannerheiminkadulta, vanhalta ydinkaupunkialueelta tontin, johon kuului kolme kiinteistöä; yhteisnimeltään Storran-

dala, Njemis ja Filius. Myllymäelle nousevalla tontilla on kuusi eri rakennusta, joista Tavas-

tin Killan nykyinen liikerakennus on 1800-luvulta. Gabriel Wilenius oli nahkurimestari,

joka toimi myös kaupunginvanhimpana vuosina 1833–1846. Kymmenisen vuotta tontin

oston jälkeen nahkurimestari ja raatimies Michel Willbrandt huusi tontin rakennuksi-

neen huutokaupasta. Hänen perillisensä myivät kiinteistön vuonna 1868 nahkuri Knut Fer-

dinand Lundelille.

Karvarien nahkuritalot tunnettiin erikoisista verstasrakennuksistaan. Talot erosivat kaup-

paa harjoittavien porvareiden tiloista, sillä nahkurit tarvitsivat paljon tilaa suurelle vers-

taalleen ja maahan kaivetuille parkkiammeilleen. Kiinteistökokonaisuus oli nahkureiden

käytössä koko 1800-luvun. Naantalissa kauppaa käyvä porvaristo sekä

käsityöläismestarit asuivat kaupungin keskustassa, sataman ja torin välillä. Satamaran-

taa leimasivat nahkureiden ja värjäreiden verstaat aina 1800-luvun puoleenväliin asti.

Naantali oli näille ammatinharjoittajille sopiva luonnonolosuhteidensa puolensa, sillä ranta-

viivaa oli riittämiin vuotien liuottamiseen ja värjäystöihin. Lisäksi ympäröiviltä talous-

alueilta sai riittävästi karjaa vuotia varten.

Rannat olivat täynnä pieniä rakennuksia, joista osa oli nahkureiden parkkiaittoja. 1850-lu-

vun puolenvälin jälkeen ammatinharjoittaminen kävi vaikeammaksi, sillä nahkureita ja

värjäreitä kiellettiin huuhtelemasta vuotia ja värjäämiään tuotteita laitureissa, jotta sa-

tama ei madaltuisi. Kylpyläkulttuurin sekä höyrylaivaliikenteen saapuminen Naantaliin

pysäytti lopullisesti näiden ammattien har-

joittamisen.

Vuonna 1896 kiinteistö siirtyi kauppias Karl Franckille. Vanhoista kylpyläesitteistä, mai-

noksista ja valokuvista huomaa, että kiinteistössä on ollut 1910-luvulla soitin- ja paperi-

kauppa, jalkineliike sekä naisten asusteliike, 1920-luvulla kahvila Alku, naisten vaateliike

ja 1930-luvulla Niemen kelloliike, parturiliike, naiskampaamo, leipuriliike sekä Singer-om-

pelukoneiden myyntiliike. Perikunta myi kiinteistön eteenpäin Lotta

Svärd -yhdistykselle vuonna 1938, jotka piti-vät rakennuksessa Lotta-kahvilaa. Yhdistys

lahjoitti kiinteistön vuonna 1944 Naantalin kaupungille, joka on vuokrannut tiloja ravin-

tolatoimintaan. Lotta-kahvilan jälkeen rakennukseen perustettiin raittiusravintola nimeltä

Maunu Tavastin kahvila. 1970-luvulla tilalle tuli omistajanvaihdoksen myötä ravintola

Tavastin Kilta.

​

In 1832, Gabriel Wilenius purchased a plot in the old downtown area of Naantali, located on the seafront on Mannerheiminkatu. The plot consisted of three properties collectively known as Storrandala, Njemis, and Filius. Located on a plot that rises toward Myllymäki, there are six different buildings, among which the current commercial building of Tavastin Kilta dates back to the 1800s. Gabriel Wilenius was a master tanner who also served as a city elder from 1833 to 1846. About ten years after the purchase of the plot, master tanner and alderman Michel Willbrandt bought the plot and its buildings at an auction. His heirs sold the property to tanner Knut Ferdinand Lundel in 1868.

The tanners' houses were known for their unusual workshop buildings. The houses differed from the premises of trading burghers because tanners required a lot of space for their large workshops and the tanning vats dug into the ground. The entire property complex was used by tanners throughout the 1900s. In Naantali, the trading burghers and master craftsmen lived in the city center, between the harbor and the market square. The harbor waterfront was characterized by tanners' and dyers' workshops until the mid-1800s. Naantali was suitable for these practitioners due to its natural conditions, as there was plenty of shoreline for soaking hides and performing dyeing work. In addition, the surrounding economic regions provided enough livestock for hides.

The shores were filled with small buildings, some of which were tanners' bark barns. After the mid-1850s, practicing the trade became more difficult because tanners and dyers were forbidden from rinsing hides and dyed products at the piers to prevent the harbor from becoming too shallow. The arrival of spa culture and steamboat traffic in Naantali ultimately put an end to the practice of these professions.

In 1896, the property was transferred to merchant Karl Franck. Old spa brochures, advertisements, and photographs show that in the 1910s, the property housed an instrument and stationery shop, a footwear store, and a women's accessory shop; in the 1920s, Cafe Alku and a women's clothing store; and in the 1930s, Niemi's watchmaker shop, a barbershop, a women's hairdresser, a bakery, and a Singer sewing machine store. The heirs sold the property to the Lotta Svärd organization in 1938, which operated a Lotta Cafe in the building. In 1944, the organization donated the property to the City of Naantali, which has leased the premises for restaurant operations. After the Lotta Cafe, a temperance restaurant named Maunu Tavasti's Cafe was established in the building. In the 1970s, following a change in ownership, it became the restaurant Tavastin Kilta.